Creature From the Black Lagoon

Ammattilaiset ovat luoneet laadukkaan kolikkopelikokonaisuuden

Moni digitaalisen rahapelaamisen aloittamista harkitseva tapaa pohtia keinoja siihen, miten nykymarkkinoiden mittavasta valikoimasta on mahdollista poimia ne itselleen parhaiten sopivat rahapelit. Yksi yksinkertainen konsti on tarkistaa ensimmäisenä pelin valmistaja, ja jos kyseessä on esimerkiksi NetNet, kuten on tilanne Creature From the Black Lagoon -kasinopelin kohdalla, on siinä jo aihetta syvempään tarkasteluun.

Creature From the Black Lagoon on erinomainen digitaalinen kolikkopeli, jonka cinefiilit ja muut elokuvataiteen ystävät tunnistavat pelin nimestä samannimisen klassikkoelokuvan sukulaiseksi. Creature From the Black Lagoon onkin Universal Studios -elokuvayhtiön ja NetEntin yhteistuotos, joten pelin laadukkuus tuskin yllättää ketään. Kun ammattilaiset ovat asialla, niin jälkikin on sen mukaista.

Alkuperäinen Creature From the Black Lagoon -elokuva on vuodelta 1954, mutta tietenkin NetEntin rahapeli on tuoreempaa tekoa, reilusti 2010-luvun puolelta vuodelta 2013. B-luokan kauhuelokuva nauttii huomattavaa kulttimainetta, joten ei ole ihme, että NetEnt on valinnut sen rahapelinsä aiheeksi. Tarinallinen kehys on juuri niin kökkö kuin tällaiselta viihdyttävällä tavalla huonolta elokuvalta voi odottaa. Elokuva kertoo tutkimusryhmästä, joka on löytänyt Amazonin viidakosta hirviömäisen kalan ja ihmisen risteytyksen, joka tykästyy ryhmän naispuoliseen jäseneen ikihyviksi, mutta ei luonnollisesti saa tunteilleen vastakaikua.

Creature From the Black Lagoon -slotin pelaamiseen ei kuitenkaan tarvita elokuvakerhoon osallistumista, vaan tämän tyylikkään rahapelin periaatteet oppii helposti ihan käytännössä. Ei kun kokeilemaan!

Panokset ja voittolinjat

Ennen kuin pelaaja sukeltaa suin päin mustaan laguuniin, kannattaa hänen kuitenkin tutustua pelin perustoimintoihin ja periaatteisiin, ettei hirmuinen vesipeto vedä häntä hetkessä uppeluksiin. Onneksi NetEnt on tavoilleen uskollisena ymmärtänyt pitää Creature From the Black Lagoon -rahapelin ominaisuudet erittäin yksinkertaisina ja selkeinä. Pelissä on keloja viisi kappaletta ja voittolinjoja jopa 20. Harmillisesti ne on kuitenkin lukittu, joten pelaaja ei pääse vaikuttamaan siihen, kuinka monella voittolinjalla peliä pelaa.

Creature From the Black Lagoon -slotin minimipanos on 20 senttiä ja maksimi jopa 100 euroa, joten siinä riittää säätövaraa niin matalan aloituskynnyksen ystäville, kuin niillekin pelaajille, jotka pitävät isoilla panoksilla pelaamisesta.

Näyttävät animaatiot ja elokuvasta tuttu musiikki

Tänä päivänä kasinopeliyhtiöt kiinnittävät entistä enemmän huomiota slottien ja videokolikkopelien visuaalisiin elementteihin. Näin on myös Creature From the Black Lagoon -rahapelin kohdalla. Olisikin haaskausta, jos näin hedelmällinen teema jätettäisiin hyödyntämättä.

Creature From the Black Lagoon onkin oikein näyttävä digitaalinen rahapeli. Se alkaa katkelmalla alkuperäisestä elokuvasta, joten pelaaja tietää, että jännitystä ja omintakeista camp-huumoria ainakin on luvassa. Creature From the Black Lagoonia voi pitääkin tunnelmaltaan erittäin erinomaisena rahapelinä. Pelin keloilta elokuvafanit voivat bongata elokuvan hahmot: Kayn, Davidin, Carlin ja Lucaksen. Ydinryhmän ohella pelisymboleiden roolia esittävät vanhanaikainen kamera, kiikarit ja muu tutkimusretkellä tarvittava rekvisiitta. Ääniraidalta pelaajat voivat tunnistaa elokuvan alkuperäissävelmiä.

Bonustoiminnot esittävät tärkeää osaa

Pelin visuaalit ja grafiikat ovat eittämättä tärkeä osa sen viihdearvoa ja tunnelmaa. Ilman bonustoimintoja pelikokemukset tapaavat kuitenkin jäämään hieman laihoiksi. Luonnollisesti NetEnt on ymmärtänyt myös tämän elementin tärkeyden, eikä Creature From the Black Lagoon -slotista tosiaankaan puutu mielenkiintoisia lisätoimintoja.

Pelissä on muun muassa kahdenlaisia wild-symboleita, perinteisiä ja takertuvia sticky-wildeja, jotka jäävät keloille tulevien pelikierrosten ajaksi. Tämän lisäksi Creature From the Black Lagoonissa on mahtavat ilmaiset kierrokset, jotka kytkeytyvät päälle kolmesta Free Spins -symbolista. Creature From the Black Lagoonissa on vielä bonuspeli, jossa pelaajan on pelastettava Kay hirviön kynsistä, tai tarkemmin sanottuna räpylöistä. Bonuspelin aikana bonukset lisääntyvät taso tasolta.

Animaatiot ja äänimaailma erottuvat edukseen muiden kolikkopelien joukosta

Moderneilla rahapelimarkkinoilla olevat tiukan kilpailun läpivalaisemat pelit tarvitsevat paljon hyviä ominaisuuksia erottuakseen edukseen. Creature From the Black Lagoon -kolikkopelissä niitä todellakin riittää. Erityisesti pelin visuaaliset elementit, joita sen äänimaailma tukee erinomaisesti, ansaitsevat erillisen maininnan. Omaperäinen ja muistettava elokuvallinen teema on hyödynnetty tehokkaasti alusta loppuun, ja elokuvafaneille on suoranainen ilo, että pelin hahmot ja esineet ovat löytäneet paikkansa sen keloilta.

Creature From the Black Lagoon on kaikin puolin tyylitelty slottipeli, jonka kohdalla ei ole liiemmälti kitsasteltu myöskään bonustoimintojen kohdalla. Kaksi erilaista wild-symbolia, erillinen bonuspeli ja ilmaiset kierrokset takaavat pelaajille erittäin jännittävät rahapelihetket, sillä pelin varianssi on mukavasti keskitasoa.

Kaikki eivät pidä camp-kauhuteemasta

Jokaisella rahapelillä on omat heikot osuutensa ja kehittämiskohteensa, eikä Creature From the Black Lagoon ole mikään poikkeus tähän sääntöön, vaikka se monessa kohdin onnistuukin varsin erinomaisesti. Yksi merkittävä rasite Creature From the Black Lagoon -pelissä on kuitenkin juuri sen teema. Vaikka monille camp-kauhun ajatus on mitä kutkuttavin, löytyy myös niitä, jotka eivät sitä voi sietää, ja ymmärrettävistä syistä Creature From the Black Lagoon ei ole heitä varten. Keskitason varianssi takaa, että peli palkitsee pelaaja pienillä poteilla kohtalaisen tiheään tahtiin, mutta se merkitsee, että isommat voitot ovat hankalammin tavoitettavissa. Pelin RTP on melko alhainen, sillä se on vain 96,5%.

Yhteenveto

Kokonaisuutena tarkasteltuna Creature From the Black Lagoon on erittäin kelpo digitaalinen kolikkopeli, ja yhteenvetona voidaankin vilpittömästi todeta, että NetEnt on tehnyt hyvää työtä tämän viihdyttävän rahapelin valmistuksessa. Universal Studios -hollywoodstudion 1950-luvulla tuottamaan B-sarjan kauhuelokuvaan perustuva kolikkopeli tarjoaa juuri oikeanlaista kauhun ja camp-huumorin yhdistelmää. NetEntin ja Universal Studiosin yhteistyön jälkeä ei voi kuin ihailla, sillä kyseessä on varsinkin visuaalisesti ja äänimaailmaltaan vaikuttava rahapeli.

Erinomaisen teeman ja ilmeen lisäksi Creature From the Black Lagoon -slotissa on myös koko joukko mainioita lisätoimintoja, jotka ilahduttavat varmasti kaikkia pelaajia aloittelijasta kokeneeseen konkariin. Jos koet mustan laguunin salaperäisen kutsun, älä enää viivyttele, vaan kokeile Creature From the Black Lagoon -slottia heti!